Eurooppa noin 15 tuhatta vuotta sitten: pitkä kylmyys on viimein hellittämässä. Fennoskandiaa peittänyt mannerjäätikkö sulaa, ja lopulta Suomikin alkaa paljastua kilometrien paksuisen jään alta. Satatuhatta vuotta kestänyt jääkausi on päättymässä rytisten.
Sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Noin 13 000 vuotta sitten ilmasto heilahtaa äkillisesti takaisin kylmemmäksi. Jäätikön reuna pysähtyy sadoiksi vuosiksi Etelä-Suomen kohdalle, ja paikoilleen seisahtuneen jäämassan eteen alkavat kasaantua valtavat sedimenttivallit. Näiden jääkauden monumenttien – Salpausselkien – kuvat koristavat nykyään geologian oppikirjoja kautta maailman.
Geologit kutsuvat tätä kylmää ilmastovaihetta nuoremmaksi Dryas-kaudeksi. Kausi on nimetty lapinvuokon (Dryas octopetala) mukaan. Tämän pienen, kylmiin olosuhteisiin sopeutuneen kukan siitepölyjä on löydetty laajalti nuoremman Dryas-kauden geologisista kerrostumista. Tutkijat puhuvat ”nuoremmasta” Dryas-kaudesta erottaakseen sen hieman aikaisemmasta, vanhemmasta Dryas-kaudesta.
Nuorempi Dryas-kausi on kuuluisa esimerkki niin sanotusta äkillisestä ilmastonmuutoksesta. Ennen kauden alkua ilmasto oli lämmennyt jo merkittävästi, mutta sitten lämpötila palasi kylmäksi, kuin jääkauden viimeisenä yskähdyksenä. Nuorempi Dryas-kausi päättyi lopulta noin 11 700 vuotta sitten, mikä merkitsi myös koko viimeisen jääkauden päättymistä ja nykyisen lämpökauden, Holoseenin, alkua.
Tällaiset äkilliset ilmastovaihtelut ovat herättäneet tutkijoissa valtavasti mielenkiintoa. Viimeiset kymmenentuhatta vuotta ilmasto on ollut verraten vakaa. Kuitenkin muinaisessa ilmastossa voidaan havaita useampia nuoremman Dryas-kauden kaltaisia, voimakkaita ja nopeita muutoksia. Jos ilmasto on kauempana menneisyydessä heilahdellut näin suuresti, voisiko sama toistua tulevaisuudessa ja aiheuttaa mahdollisen katastrofin ihmissivilisaatiolle?
Nuoremman Dryas-kauden kohdalla tutkijat painivat kuitenkin yllättävän ongelman parissa. Vaikka kyseessä on jo pitkään tunnettu ilmastovaihe, emme oikeastaan tiedä, mistä ilmaston äkillinen kylmeneminen johtui. Siksi kauden merkitystä tulevaisuuden kannalta on vaikea arvioida.
Monia selityksiä on tarjottu. Pitkään tutkittu hypoteesi on, että Pohjois-Amerikan jääkautisen mannerjäätikön sulamisvedet häiritsivät Pohjois-Atlantin merivirtojen kiertoliikettä. Tämä olisi vuorostaan viilentänyt pohjoisten alueiden ilmastoa. Toinen ehdotus on, että nuorempi Dryas-kausi johtui auringon säteilyn tilapäisestä heikkenemisestä. Jotkut tutkijat ovat hakeneet selitystä jonkinlaisesta muutoksesta ilmakehän kiertoliikkeissä. Millekään näistä ehdotuksista ei ole kuitenkaan löydetty vakuuttavaa todistusaineistoa.
Vahvan selityksen puute on jättänyt tilaa myös vähemmän tavanomaisille hypoteeseille. Vuonna 2007 amerikkalaisen Richard Firestonen johtama tutkijajoukko ehdotti, että nuoremman Dryas-kauden aiheutti komeetan törmäys Pohjois-Amerikan pohjoisosiin. Heidän esittämänsä todistusaineisto ei kuitenkaan ole vakuuttanut tutkijoiden valtavirtaa, joista enemmistö kannattaa jotain perinteisempää selitystä. (Paleoekologi Richard Telford on käsitellyt komeettahypoteesista käytyä keskustelua blogikirjoituksissaan. [1] [2] [3])
Vaikeus löytää selvää syytä saattaa lopulta selittyä sillä, että kyseessä oli monimutkainen, usean tekijän yhdistelmä. Hollantilainen ilmakehäfyysikko Hans Renssen yhteistyökumppaneineen on esittänyt, että kylmeneminen selittyy parhaiten juuri tällaisella yhteisvaikutuksella. Pohjois-Atlantin merivirtojen kiertoliike olisi todella hidastunut, mutta viilenemistä vahvisti myös Auringon heikentynyt säteily sekä muutos vallitsevissa ilmavirtauksissa. Tänä keväänä julkaistussa tutkimuksessa Helsingin yliopiston tutkijat Minna Väliranta ja Maija Heikkilä kollegoineen hakevat samantyyppistä ratkaisumallia, jossa Pohjois-Atlantin virtauksen heikkeneminen yhdistyy ilmavirtojen muutokseen.
Tutkijoiden työ kuitenkin jatkuu, ja uusia tiedonjyväsiä etsitään niin Euroopan ja Pohjois-Amerikan maakerrostumista, merenpohjan uumenista kuin Grönlannin jäälakeuksiltakin, kun metsästetään avainta äkillisten ilmastonmuutosten mahdollisiin käynnistäjiin. Salpausselät jäävät odottamaan selittäjäänsä.
