Ihmisille myyrät ovat lähinnä kiusankappaleita, ja jotkut jopa toivovat niiden katoavan maailmasta. Ekosysteemissä pienenkin palasen muuttumisella saattaa olla laajoja ja yllättäviä vaikutuksia.
”Miten niistä pääsee eroon?” on yleisin kysymys, jonka ihmiset esittävät myyrätutkijalle. Myyristä on kieltämättä monenlaista harmia: ne kaivelevat puutarhoissa, jyrsivät puuntaimia, sotkevat kesämökkejä ja levittävät tauteja. Kysyjille luultavasti riittäisi, että myyrät vain siirtyisivät omasta puutarhasta naapurin puolelle. Mutta mihin myyrien häviäminen maan päältä ja alta vaikuttaisi?
Kuten ihmistoiminnan aiheuttamat sukupuutot osoittavat, lajeja on mahdollista hävittää kokonaankin. Suppealla alueella elävä, pitkälle erikoistunut tai hitaasti lisääntyvä laji saattaa hävitä jopa sattuman oikusta. Laajalle levinneistä ja nopeasti lisääntyvistä lajeista, kuten myyristä, lopullisesti eroon pääseminen olisi sen sijaan hankalaa.
Myyrillä on pohjoisissa ekosysteemeissä tärkeä rooli, sillä ne toimivat perusravintona monilajiselle petoyhteisölle.
Todellinen myyräspesialisti on lumikko. Sen pitkulainen muoto ja myyrää vastaava koko mahdollistaa myyrien seuraamisen koloihin ja tunneleihin. Erikoistumisella on kuitenkin hintansa. Koska lumikko on kehittynyt täydelliseksi myyränpyytäjäksi, sen kyky saalistaa muuta riistaa on samalla kärsinyt. Jänikset ovat sille liian suuria, eivätkä lyhyet jalat sovellu lentävien pikkulintujen nappaamiseen. Hiiret ja päästäiset ovat pienempiä ja vikkelämpiä kuin myyrät, joten lumikon pitäisi tehdä enemmän töitä saadakseen tarvitsemansa määrän energiaa.
Lumikolla on pienenä eläimenä hyvin nopea aineenvaihdunta. Koska pitkulainen vartalo ei myöskään ole lämpötaloudellisesti tehokas, sen pitää syödä usein ja kokoonsa nähden paljon, jopa yli kolmanneksen ruumiinpainonsa verran lihaa päivittäin. Myyrien katoaminen tietäisi siis viehkeälle lumikolle ankeita aikoja.
Monen myyriä syövän petolinnun, kuten tuulihaukan, sarvipöllön ja piekanan lisääntymismenestys riippuu myyrätiheydestä. Myös ne pedot, jotka käyttävät myyrien ohella muuta ravintoa, esimerkiksi kettu ja varpuspöllö, pärjäävät paremmin niitä vuosina, jolloin myyriä on paljon. Huonoina myyrävuosina varpuspöllön ravinnossa on suhteellisesti enemmän pikkulintuja, joten tiaiset ja puukiipijät tuntevat myyrien vähyyden suoraan höyhenissään.
Mikäli myyrät katoaisivat ekosysteemistä, saattaisivat myyriä syövät petoeläimet joko hävitä saaliinsa myötä, tai paikata vajeen siirtymällä käyttämään ravintonaan jotain muuta lajia.
Saalistuspaineen äkillinen siirtyminen lajista toiseen saattaa aiheuttaa ekosysteemissä yllättäviä kerrannaisvaikutuksia.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa Yellowstonen kansallispuiston yleisimmän hirvieläimen, vapitin kannanlasku askarrutti tutkijoita pitkään. Lopulta sen yhdeksi todennäköiseksi syyksi osoittautui järviin istutettu uusi kalalaji, harmaanieriä.
Kalojen ei äkkiseltään uskoisi vaikuttavan hirviin. Silti vieraslaji käynnisti tapahtumasarjan, jossa harmaanieriä syrjäytti alkuperäisen punakurkkulohen. Harmaanieriä ei punakurkkulohen tavoin tule mataliin vesiin, eikä näin ollen ollut karhujen saalistettavissa, minkä seurauksena paikalliset karhut siirtyivät syömään aiempaa huomattavasti enemmän vapitien vasoja. Myös myyriä syövien petojen uudet saalislajit saattaisivat kokea äkillisen kannanlaskun.
Kun seuraavan kerran harmittelet myyrien mylläämää puutarhaa, laske hitaasti kymmeneen ja mieti, miten tärkeitä myyrät niitä saalistaville pedoille ovat. Hyvällä tuurilla saatat päästä myyristä eroon hyvinkin pian, mikäli pihaasi niiden perässä muuttaa myös elävä myyränloukku, lumikko.