Törmäsin jokin aika sitten työkaverin vinkistä tutkimukseen lupiinin siitepölyn vaikutuksesta kimalaisten lisääntymiseen. Monet kasvit tuottavat kitkeränmakuisia puolustusyhdisteitä suojautuakseen kasvinsyöjähyönteisiä kuten kirvoja vastaan. Lupiineilla tärkein näistä puolustusyhdisteistä on D-lupaniini-niminen alkaloidi.
Tutkijat keräsivät siitepölyä tuoksulupiinista (Lupinus mutabilis) ja löysivät siitä lupaniinia ja sen johdannaisia. Kun tutkijat sitten syöttivät lupaniinia sisältävää siitepölyä kontukimalaisille, niiden lisääntyminen heikkeni verrattuna kimalaisiin, joille tarjotussa siitepölyssä lupaniinia ei ollut.
Tuoksulupiinin siitepölyn lupaniinipitoisuus tutkimuksessa oli 2 mg/g, minkä kerrottiin olevan noin yksi yhdeksäsosa siementen lupaniinipitoisuudesta. Suomalaisilta tienvarsilta tutulla komealupiinilla (L. polyphyllus) lupaniinipitoisuus saattaa olla karkeasti samaa luokkaa: eräässä tutkimuksessa komealupiinin siementen lupaniinin ja 13α-hydroksilupaniinin yhteenlaskettu pitoisuus oli noin 19 mg/g.
Tuoksulupiini on kotoisin Etelä-Amerikasta Andien seudulta, jossa sitä on perinteisesti myös viljelty ruoaksi. Euroopassa viljeltyjä lupiinilajeja ovat puolestaan valkolupiini (L. albus), sinilupiini (L. angustifolius) ja keltalupiini (L. luteus). Viljellyistä lupiineista on jalostuksen avulla saatu aikaan vähäalkaloidisia lajikkeita, joita kutsutaan makealupiineiksi. Lupaniinin ja muiden alkaloidien pitoisuudet kuitenkin vaihtelevat huomattavasti myös näiden lajikkeiden välillä ja kasvuolosuhteista riippuen.
Suomessa lupiinien viljely on vähäistä mutta todennäköisesti lisääntyy tulevaisuudessa kotimaisten kasviproteiinien kysynnän kasvaessa. Jos viljely yleistyy, voisi olla paikallaan varmistaa, että täällä viljeltyjen lajikkeiden siitepölyn lupaniinipitoisuudet ovat turvallisen matalia kasvin houkuttelemille pölyttäjille.
Komealupiini puolestaan on haitallinen vieraslaji, jota tulee torjua siitepölyn koostumuksesta riippumatta. Typpeä sitovana isokokoisena kasvina se uhkaa alkuperäistä niittylajistoamme. Lehtien yleisönosastoilla komealupiineja kuitenkin toisinaan puolustetaan paitsi näyttävän ulkonäön perusteella myös siksi, että ne houkuttelevat pölyttäjiä. Voin ymmärtää puolustajien tuntemuksia, sillä olen itsekin niittänyt kesäpaikalla lupiineja ristiriitaisin mielin nähtyäni niillä komeita kirjokimalaisia.
Tieto lupiinien siitepölyn myrkyllisyydestä saattaa antaa pölyttäjien ystäville lisäpuhtia komealupiinin torjuntaan. Kimalaiset ja mehiläiset voivat toki hyötyä lievästi myrkyllisestä siitepölystä verrattuna tilanteeseen, jossa ravintoa ei olisi tarjolla lainkaan. Komealupiinin syrjäyttämät alkuperäiset niittykukat olisivat kuitenkin taatusti turvallisempia ravinnonlähteitä suomalaisille pölyttäjälajeille. Niiden siitepölyyn ja meteen pölyttäjämme ovat vuosisatojen saatossa sopeutuneet.
