Työkaverini Gavin Ballantyne rypistää otsaansa ja näyttää kärsivältä. Hän tutkii luupilla onko orapihlajan kukan emillä siitepölyä. Pitkän irvistelyn jälkeen hän löytää viitisen hiukkasta. Pomoni Graham Stone ottaa hänestä kuvan ja naljailee, että aikoo tehdä kuvagallerian irvistyksistämme kesän aikana.
Teemme viimeisiä valmisteluja kesän maastotöitä varten. Nyt olemme testaamassa häkkejä, joiden tarkoitus on estää pölyttäjien pääsy kukalle. Häkki asetetaan kukan ympärille sen vielä ollessa nupulla, ja poistetaan kukan auettua. Sitten odotetaan, että hyönteinen laskeutuu kukalle hakemaan mettä tai siitepölyä. Vierailun päätteeksi tutkitaan kuinka paljon siitepölyä päätyi kukan emille, ja kerätään hyönteinen talteen lajimääritystä varten.
Onneksi emin siitepölyä ei tarvitse tutkia kuitenkaan pelkän luupin avulla. Hyönteisen vierailun jälkeen tuputtelemme siitepölyn emiltä fuksiinilla värjättyyn liivategeeliin, jonka jälkeen geeli siitepölyhiukkasineen sulatetaan mikroskoopin aluslasille. Mikroskoopilla määritämme ja laskemme kuinka paljon saman lajin siitepölyä emiltä löytyy. Tehokkaimmat pölyttäjät siirtävät eniten siitepölyä kukasta toiseen.
Pölyttäjähyönteisen tehokkuuden mittareina käytetään myös siitepölylastia, joka kulkee pölyttäjän mukana, sekä sitä, kuinka tiuhaan hyönteinen vierailee kukilla. Runsaasti siitepölyä kantavan pölyttäjän kokonaistulos jää heikoksi, jos se käy kukilla harvoin.
Pölyttäjien tehokkuutta ei kuitenkaan tule arvottaa heppoisin perustein, sillä lajien runsaudet vaihtelevat vuodesta toiseen, ja eri lajit ovat tärkeitä pölyttäjiä eri kasveille. Lämpimänä kesänä tehokkaasti pölyttävät lajit voivat hyytyä viileänä kesänä, jolloin muut lajit pörräävät paremmin.
Tämä tunnetaan ns. vakuutus-hypoteesina, jonka mukaan ekosysteemipalveluiden, kuten pölytyksen, jatkuminen turvataan parhaiten pyrkimällä suojelemaan monimuotoinen lajisto. Näin yksittäisten lajien luonnolliset kannanvaihtelut eivät vaikuta pölytyksen onnistumiseen.
Hyvän pölyttäjän ominaisuuksiin kuuluu myös karvaisuus, koska siitepöly tarttuu karvoihin hanakasti. Mikroskooppikuvat mehiläisten ja kimalaisten karvoista paljastavat, että karvoissa on sukasia, joihin siitepöly tarttuu. Vastaavasti joidenkin kasvien, kuten voikukan, siitepölyhiukkanen on piikikäs, mikä edesauttaa hiukkasen takertumista pölyttäjän matkaan.
Eri kasvien siitepölyssä on melkoista vaihtelua, ja siitepölyn pystyykin usein määrittämään sen ulkonäön ja koon perusteella. Kaikilla ryhmilla määritys ei kuitenkaan onnistu kuin suku- tai heimotasolle, joten joudun valitsemaan tutkittavat kasvilajit siitepölyn määrityksen asettamissa puitteissa.
Kukkahäkkien testaus alkaa olla purkissa, ja olemme tyytyväisiä niiden toimivuuteen. Kun matkustaa Grönlantiin asti tutkimusretkelle, kaikki välineet pitää testata etukäteen, sillä lähimmät kaupat löytyvät Islannista. Vertailemme kokemuksia parhaista minigrip-pusseista, joita käytämme näytteiden kuljettamiseen. Pitkän päivän jälkeen ei tee mieli keräillä pitkin tannerta levinneitä arvokkaita näyteputkia!